Liikenteen päästöjen aiheuttamat haitat ja ilmansuojelu

Sivua päivitetty 25.2.2014

Typpioksidi on hengitysteiden ärsytystä aiheuttava kaasu. Lisäksi typen oksidipäästöt vaikuttavat haitallisen alailmakehän otsonin syntyyn. Rikkidioksidi (SO2) on hapan kaasu, joka on haitallista sekä ihmisten terveydelle että ekosysteemeille. Hengitettäviksi hiukkasiksi (PM10 eli Particulate Matter <10) kutsutaan halkaisijaltaan alle 10 mikrometrin (µm) hiukkasia. Tämän kokoiset hiukkaset kulkevat hengitysilman mukana ihmisen keuhkoputkiin asti. Hiukkaset voivat olla kemialliselta koostumukseltaan valtaosin vaaratonta pölyä tai merisuolaa, mutta niihin voi olla sitoutuneena myös haitallisia raskasmetalleja tai orgaanisia yhdisteitä. Halkaisijaltaan alle 2.5 mikrometrin (µm) hiukkasia kutsutaan pienhiukkasiksi (PM2.5). Pienhiukkaset ovat terveyden kannalta kaikkein ongelmallisimpia, sillä ne tunkeutuvat hengitysilman mukana syvälle hengitystiehyisiin. Pakokaasut sisältävät myös monia karsinogeenisiä ja mutageenisiä polyaromaattisia hiilivetyjä eli PAH-yhdisteitä. Erityisesti dieselpakokaasut sisältävät myös runsaasti mustaa hiiltä eli nokea.

Hiilimonoksidi (CO) eli häkä muodostuu polttoaineen hiilen palaessa vajavaisesti heikoissa palamisolosuhteissa, kuten pienpoltossa ja autojen ja työkoneiden polttomoottoreissa. Kaupunki-ilman hiilimonoksidi on valtaosin peräisin henkilöautoliikenteen pakokaasuista. Hiilimonoksidipitoisuudet ovat selkeästi laskeneet 1990-luvun alusta, jolloin katalysaattorit tulivat markkinoille ja sittemmin pakollisiksi uusiin bensiiniautoihin.

Arviolta jopa kaksi miljoonaa suomalaista kärsii ajoittain hiukkasten ja muiden ilmassa leijuvien epäpuhtauksien aiheuttamista hengitysteiden oireista ja vuosittain arviolta noin 2000 suomalaista kuolee ennenaikaisesti näiden epäpuhtauksien johdosta. Ulkoilman saasteiden pitoisuuksia säädellään raja-, kynnys-, tavoite- ja ohjearvoilla. EU:ssa säädetyt raja-arvot määrittelevät suurimmat hyväksyttävät pitoisuudet. Ilmanlaatua koskevat strategiset tavoitteet kirjattiin vuonna 2002 kansalliseen Ilmansuojeluohjelmaamme, joka asettaa rikkidioksidin, typen oksidien, haihtuvien orgaanisten yhdisteiden ja ammoniakin vuosittaisille päästöille enimmäismäärät vuodesta 2010 alkaen. EU-alueen ulkoilman pienhiukkasten vuorokausipitoisuudelle on asetettu raja-arvoksi 25 mikrogrammaa kuutiometrissä ilmaa. Se on noin 2,5 kertaa suurempi kuin Suomessa vallitsevat normaalipitoisuudet ja WHO:n ohjearvo. Raja-arvo ylittyy vain kaikkein saastuneimmilla alueilla Etelä-, Itä- ja Keski-Euroopassa. Suomessa ilmanlaadun raja-arvojen ylitykset ovat harvinaisia, joskin Helsingissä typpioksidin raja-arvo on ylittynyt paikoin vilkasliikenteisissä katukuiluissa. Maamme kaupungeissa on noin 30 päivää, jolloin ilmanlaatu voi paikoin käydä lähellä ohjearvoja. Usein nämä päivät sijoittuvat keväälle tai kylmiin pakkaspäiviin vilkkaasti liikennöidyille katuosuuksille, joissa on korkeita rakennuksia molemmin puolin (ns. katukuiluissa) ja jossa epäpuhtauksien leviäminen ja laimeneminen on heikkoa.

Euroopan unionin ilmanlaatudirektiiviin (2008/50/EY) on koottu rikkidioksidia, typenoksideja, hiukkasia, lyijyä, otsonia ja bentseeniä koskevat ilmanlaatumääräykset sekä pienhiukkasiin liittyvät ilmanlaatutavoitteet. Ilmanlaatudirektiivin säännökset on Suomessa saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä valtioneuvoston asetuksella (38/2011) jossa annetaan raja-arvot rikkidioksidin, typpidioksidin ja muiden typen oksidien, hengitettävien hiukkasten (PM10), pienhiukkasten (PM2,5), lyijyn sekä hiilimonoksidin ja bentseenin pitoisuuksille ulkoilmassa. Ilmanlaatuun vaikuttavia päästöjä säännellään EU:n ns. päästökattodirektiivin (2001/81/EY) kautta. Tämän direktiivin uudistaminen on parhaillaan käynnissä osana EU:n ilmansuojelupaketin toimeenpanoa.

© Liikenne- ja viestintäministeriö, Liikennevirasto, Trafi, Ilmatieteen laitos